Cata Mansikka-aho

Vocals, Composer

74

Who is Cata Mansikka-aho?

Cata Mansikka-aho on suomalainen laulaja ja laulunkirjoittaja.

Mansikka-aho tuli tunnetuksi Levottomat-elokuvan tunnuskappaleesta ”Levottomat”, jonka hän esitti Samuli Edelmannin kanssa. Mansikka-aho myös sanoitti kyseisen kappaleen, jonka Leri Leskinen oli säveltänyt. Levottomat-soundtrack palkittiin Emmalla, Jussilla ja kultalevyllä.

Mansikka-aho kirjoitti ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta ja opiskeli musiikkia Helsingin konservatoriossa pääaineenaan klassinen laulu. Mansikka-aho debytoi taiteilijanimellä Kathryn Booker yhdessä ensimmäisen aviomiehensä kanssa albumilla "Love is the answer" vuonna 1992. Mansikka-aho julkaisi ensimmäisen pitkäsoitto-albuminsa Peilikuvaa vuonna 1998. Cata Mansikka-aho julkaisi kappaleensa Color´s of my mind yhdessä Nu Spirit Helsinki-yhtyeen kanssa EP:nä amerikkalaisen Guidance-labelin kautta 1999. ”Levottomat”-hitin jälkeen hän on julkaissut kaksi hengellistä albumia Open the Eyes of My Heart ja Kaikki muuttuu.

Vuodesta 2004 lähtien Mansikka-aho on ollut mukana politiikassa. Hän työskentee eduskunta-avustajana ja on kokoomuksen jäsen.

Mansikka-aho on toiminut Helsingin nuorisolautakunnan varajäsenenä, Helsingin työväenopistojen johtokunnassa varsinaisena jäsenenä. Ja on Helsingin Ympäristölautakunnan varsinainen jäsen. Hän on myös Stadin Slangi ry:n hallituksen jäsen.

We need you!

Help us build the largest biographies collection on the web!

Also known as
  • Cata

Submitted
on July 23, 2013

Citation

Use the citation below to add to a bibliography:

Style:MLAChicagoAPA

"Cata Mansikka-aho." Biographies.net. STANDS4 LLC, 2024. Web. 1 Jun 2024. <https://www.biographies.net/people/en/cata_mansikka_aho>.

Discuss this Cata Mansikka-aho biography with the community:

0 Comments

    Our awesome collection of

    Promoted Bios

    »

    Browse Biographies.net